Huvittelen kuvittelemalla, miten digitalisaatio vaikuttaa elämäämme.

Tällä kertaa kuskittomuus tarkastelussa.

Starshipin robottilähetti.

Kun Yhdysvallat lopetti oman GPS-satelliittijärjestelmän paikannustietojen tarkoituksellisen heikentämisen vuonna 2000, alkoi paikannusteknologioiden kehitys, joka on johtamassa kuskittomaan kuljettamiseen. Suomessa Paikkatietokeskuksen tutkimus on huippuluokkaa, toivottavasti osaamisen kaupallistaminen onnistuu.

1. Robottiauto tuli, kehitystyö kiihtyy
Tuntuuko robottiauto vanhalta uutiselta, siitähän puhuttiin jatkuvasti jo viime vuonna? Mutta kun työ kuskittoman auton ja sen tarvitseman paikannuksen parissa jatkuu ja uutta on tulossa.

Otaniemessä ajelee kärry, jonka pitäisi pystyä kulkemaan kuskitta niin sateessa kuin tuiskussakin. Teknologiaa kehitetään yrityksessä nimeltään Sensible 4.

Helsingin Sanomat uutisoi 21.3.2017, että jos kärry selviää tuiskutestistä, yrittäjien käsissä voi olla miljardien arvoinen kulkupeli.

Nimittäin tällä hetkellä kulkuvälineiden paikannus ei erota kunnolla ihmistä, lehteä tai lunta toisistaan. Stoppi tulee, ihan sama mikä mainituista kolmesta auton edessä on.

2. Robotit pyörivät jaloissamme ja kuskaavat tavaramme
”Last mile” problem – onko tuttu?

Virolainen Starship Technologies on ottanut tehtäväkseen ratkoa, kuinka saada kannattavaksi tuhansien kilometrien takaa logistiikkakeskukseen tulleen paketin kuljettamisen perille.

Siis miten kuljettaa ne viimeiset kilometrit asiakkaan tilaamia tuotteita kustannustehokkaasti ja nopeasti.

Robotin on tarkoitus kulkea jalkakäytävällä muita kulkijoita väistellen. Koska robottia ei ole koolla pilattu, sen kanssa on turvallisempaa kuin autolla testata autonomista navigointia.

Kuljetusrobotteja odotellessa siirrytään rekkojen kyytiin.

3. Rekat ketjuajossa
Jos kuljetusrobotit ovat koiran kokoluokkaa, kuorma-autot ovat valtateiden massiivisia tavarankuljettajia. Digitalisaatio tuo rekkoihin jonotekniikan ja ketjuajon.

Kalifornialainen yritys Peloton Technology lanseeraa Ohiossa teknologiaa, jossa rekkojen tietojärjestelmät kommunikoivat keskenään. Tämä mahdollistaa kuorma-autojen ajamisen jonossa 50 jalan eli noin 15 metrin etäisyydellä toisistaan. Tällöin tuulen vastus pienenee nykyisestä ja bensan kulutus vähenee.

Onko tulevaisuutta kuskiton rekka? Vai ketjuajo, jossa vain ensimmäisessä autossa on kuski? Vai sittenkin niin, että kaikissa autoissa on kuski, mutta päävastuu ohjaamisesta on ensimmäisellä, jonka uria muut seuraavat teknologian voimalla.

Ohion osavaltio panostaa valtateihin, joilla kuskittomuutta ja ketjuajoa voidaan testata tavoitteena tehdä Ohiosta alan teollisuuden keskittymä.

Samaa tavoittelee myös Liikenneviraston Aurora-hanke E8-valtatiellä välillä Oulu – Kilpisjärvi. Juuri on uutisoitu Teslan olevan tuolla Lapin testikentällä. Siis Aurora-hanke etenee?
Katso kuva talviajossa olleesta Teslasta – se puhuu puolestaan.

>#robottiauto #navigaatio #navigation #robot #autonomousnavigation #digitalisaatio #paikkatieto #GIS #viestintä
Kuvat (c) Starship Technologies

Leave a comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *